maanantai 10. marraskuuta 2014

Yksinmatkustamise tuskaa

Sieltä Dubaista tultiin sitte tänne vanhaan tuttuun Bangkokkiin, lentoaseman kello näyttä 00.20 ja kaikki hyvin.
Tieteskää ei junaa tai bussii tälläsel öisel matkamiehel.
Pakko turvautuu taksiin ja taas tulee lovi budjettiin. (No kuiteski vaan 8,5€ 40 kilsasta)
Muutako kohti Bangkokin Hualamphong-rautatieasemaa...

...vanha tuttavuus kahenkymmenenkuuden vuoden takaa...

Ovet oli tieteski säpis...lähteehän mun juna vasta 05,55...

...muutako syömään, viidentähden bistro löyty heti kulman takaa...


Puolineljältä avattiin rautatieaseman portit...muutako sinne oottelee...no ei aikaakaan kun yks ranskalaine patu tupsahti siihe ja turistiin siihen asti et meijän junat lähti...

...positiivist oli se et Bangkokist Aranyaprathetiin (255km) lippu makso vaan 48 batii eli 1,17€.

...täydellinen ilmastointi, ikkunat kaikki auki...

...ja ovet,... tietysti turvallisuus ennen kaikkee, ettei ny joku tonttu astu liikkuvast junast ulos...

...viihdettäki oli tarjol...


...ikkunasta sai seurata ohilipuvia banaani puita...

...ja aaketa laakeeta maisemaa...


Koko viis ja puoltuntisen junamatkan ja sitä seuranneen rajanylitys episodin (eläköön byrokratia ja korruptio) positiivisin asia oli Simone, 25 v brittityttö joka sai mut melkein muuttaan mun suunnitelmia, mut kuiteski haikeis tunnelmis erottiin Poipetin bussiasemalla, hetken katoin vielä Siem Reapiin menevän minibussin perään...

...vain puoltoist tuntii myöhäs tuli sitte mun Aero High-class Express...

...hetken pelkäsin et ilmastointi imee mut mukaansa...

....kun kerran tilaa oli nii otettii mukaan viä 30 säkkii kurkkui...(ja myöhemmin viä kymmenkunta säkkii bataattei)...


Siä Poipetin asemalla bussii odotelles tutustuin kahteen eestiläisee...

...Kareliin...

...ja Ristoon...mut molemmat väsähti sit bussis...

...mut ei menny kauaa kun naapuripenkin Josie, mukava filippiniläisneitonen alko pitää mulle seuraa...

Ja sitten tuli yö...ja jossain vaihees troppinen sade ja se sade tuli jopa bussin ikkunoist sisään...
Phnom Penhii saavuttii puol kolme yöl, kaks ja puol tuntii jäljes aikataulust...
...ja siäl sato, ja miten...
...eikä tietookaa kämpäst...
...mut sit treffasin kaks espanjalaist kaverii jotka oli ollu siin samas bussis...


Tarinan opetus:
Ku oot yksin, et saa pahaakaan rauhaa...

T:Bruno






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti